WasaSteel Oy:n omistuspohja laajenee
Teräsrakennetoimittaja WasaSteel laajentaa omistuspohjaansa yhtiön toimitusjohtajana aloittavalle Ari Kekaraiselle suunnitulla osakeannilla.
WasaSteel on erikoistunut teräksestä valmistettujen rakennusten runkojen sekä erilaisten kuori- ja lisärakenteiden kokonaistoimituksiin asennettuna. WasaSteel toteuttaa kokonaisvaltaisesti teräsrakenneprojekteja suunnittelusta, toimitukseen, projektinjohtoon ja asennukseen.
WasaSteel Oy:n suurimmat projektit ovat olleet Westenergyn jätteenpolttolaitos, Koskikeskus, Påttin jäteveden puhdistamo Vaasassa.
“Uskomme markkinoiden muutosten tarjoavan WasaSteel Oy:n kaltaiselle joustavalle ja osaavalle toimijalle mielenkiintoisia kasvumahdollisuuksia teräsrakentamisessa” sanoo hallituksen puheenjohtaja Jarmo Uutela.
WasaSteel Oy:n osakeanti on osa WasaGroup-konsernin strategiaa sitouttaa liiketoimintayhtiöiden avainhenkilöitä, vahvistaa konserniyhtiöiden yrittäjähenkisyyttä sekä palkita yhtiöiden kasvun ja tuloksen tekijöitä.
WasaGroup-konserni on kasvava kiinteistö- ja rakennusalan konserni, jonka palveluntarjonta kattaa rakentamisen eri osa-alueet suunnittelusta rakentamiseen ja tilojen vuokraamiseen sekä kiinteistösijoittamiseen.
WasaGroup-konserniin kuuluu emoyhtiö WasaGroup Oy:n lisäksi rakennusliikkeet WasaCon ja WasaCon Kokkola, rakennuskonevuokraamo WasaTrade Rent ja teollisuuspalveluita tarjoava WasaTrade Service, arkkitehti- ja rakennesuunnittelupalveluita tarjoava WasaPlan ja teräsrakennetoimittaja WasaSteel sekä WasaGroup Funds -kiinteistörahastot.